Tiistaina oli upea aamu: aurinko paistoi, lumi oli maassa ja - 9 C pikkupakkanen tuntui hyvältä syksyn märkyyden ja mustuuden jälkeen. Ilo oli valitettavan lyhytaikainen, tänään ulos mennessäni totesin lumen sulaneen ja vettä satavan. Ulkona on ihan törkeän pimeää koko ajan!

Toissapäivänä saapui sitten jääkaappi-pakastin, joka painoi 80 kg. Siinä olikin sitten ihmettelemistä, miten saan roudattua sen sisälle hissittömän talon toiseen kerrokseen.  Koska arvelin, että särjen joko itseni tai kaapin, jos lähden yksin jakeluauton kuljettajan kanssa raahaamaan sitä, lähdin hakemaan apua viereiseltä rakennustyömaalta. Kaksi raavasta miestä saapuikin auttamaan ja saatiin kaappi sisään. Iltapäivällä poikkesin työmalla ja vein miehille kahvipullat kiitokseksi avusta.

Tein taas pari mahtavaa kirppislöytöä. Löysin eteiseen täydellisen pikkupöydän ulko-oven viereen.

 

Ostin myös pari hauskaa euron kanavatyötä kotini koristukseksi.